Yöhoitaja, Kirkkopiha
Vastaamme yleensä kolmen päivän sisällä
Kiinnostaisiko sinua yötyö?
Haemme yöhoitajaa Järvenpään yksikköömme Kirkkopihaan vakituiseen työsuhteeseen! Kirkkopihassa on sitoutunut ja aktiivinen henkilöstö, joille on tärkeää luoda lämmin ja kodikas tunnelma sekä asukkaille että työkavereille. 🙌🏼
Työt alkaisivat tammikuun 2024 alussa tai sopimuksen mukaan. Työ on pääasiassa yötyötä.
Miksi meille kannattaa tulla töihin? Me tarjoamme mm.
🔸 ePassi Flex -palvelun, jota pystyt hyödyntämään esim. liikunta- ja kulttuuripalveluihin, julkisen liikenteen matkakustannuksiin tai hierontaan
🚲 työsuhdepyöräedun
🔸 virkistyspäiviä ja muistamme työntekijöitämme tärkeinä merkkipäivinä
🔸 kunnon perehdytyksen, meillä pääset oppimaan uutta myös sähköisessä oppimisympäristössämme Skholessa
🔸 laajat työterveyshuollon palvelut Terveystalossa
Kirkkopihan palvelutalo on aloittanut toimintansa v. 2003. Lämmin tunnelma on Kirkkopihassa vastassa jo ovella, yhteiset tilat täyttyvät elämästä, kun asukkaat kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä oleskelutiloihin tai suojaisaan pihapiiriin. Talossa on 31 palveluasuntoa sekä 5-paikkainen ryhmäkoti, asukkaat ovat ikäihmisiä sekä vammaisia henkilöitä. Lisätietoja Kirkkopihasta löydät osoitteesta https://yrjojahanna.fi/kohteet/kirkkopiha/
Tehtävässä edellytämme lähihoitajan tutkintoa sekä hyvää suomen kielen taitoa. Voimassa olevat lääkeluvat katsomme eduksi, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Tehtävässä edellytämme tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotesuojaa.
Noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, jonka mukaan maksamme kokemus- ja työvuorokohtaiset lisät sekä muut korvaukset. Palkkahaitari tässä tehtävässä on 2268,48€/kk - 2453,07€/kk.
Jäikö jokin mietityttämään? Palveluesihenkilö Annamaija Päivänen vastaa mielellään lisäkysymyksiisi: 050 378 4414 tai annamaija.paivanen@yrjojahanna.fi
Hakemuksesi tehtävään voit jättää 10.12.2023 mennessä. Hakulomakkeen täyttö vie alle minuutin. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Toivottavasti näemme haastattelussa! 😊
Yleishyödyllinen Yrjö ja Hanna –säätiö on perustettu vuonna 1996. Säätiö rakennuttaa ja ylläpitää palvelutalokiinteistöjä eri puolilla Suomea, Helsingistä Rovaniemelle. Hoiva- ja hoitopalvelut tuottavat säätiön sataprosenttisesti omistamat tytäryhtiöt, Yrjö & Hanna Oy sekä Yrjö ja Hanna Hoivapalvelut Oy. Koko organisaatiosta käytämme nimeä Yrjö ja Hanna Kodit.
- Tehtävä
- Hoivatyö
- Rooli
- Lähihoitaja
- Sijainnit
- Järvenpään Kirkkopiha
Järvenpään Kirkkopiha
Miksi valitset meidät?
-
Saat meiltä ympärillesi arvostavan ja kannustavan työyhteisön sekä huolellisen perehdytyksen. Perehdytämme uudet työntekijät Perehdytyksen portaat -mallin mukaisesti
-
Tuemme ja kannustamme sinua kehittymään ja kouluttautumaan. Tarjoamme vakituiselle henkilöstöllemme käyttöön sähköisen oppimisympäristön, joka sisältää laajasti erilaisia koulutuksia ja kursseja
-
Meillä työskentelet viihtyisissä ja toimivissa työtiloissa
-
Saat mahdollisuuden vaikuttaa työvuoroihin ja joustavan työajan toimistotyössä
-
Palkitsemme tiimejä ja työntekijöitä hyvistä ideoista ja sitoutumisesta
-
Muita henkilöstöetujamme vakituiselle henkilöstöllemme ovat mm. laaja työterveyshuolto, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, virkistyspäivät sekä muistamiset
Mahdollistamme laadukkaan hoitotyön ja paremman arjen
Me Yrjö ja Hanna Kodeilla tahdomme, että arvomme näkyvät ja tuntuvat. Eettisyys, kohtaaminen ja jatkuvuus toteutuvat paitsi asiakkaidemme, myös työntekijöidemme arjessa. Työyhteisössä vaalimme yhteisön hyvinvointia ja työtovereina olemme kaikki yhtä tärkeitä. Haluamme taata työntekijöillemme mahdollisuuden tehdä laadukasta hoitotyötä. Meillä kuunnellaan ja annetaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön paremman arjen saavuttamiseksi sekä itselle että asukkaillemme.
Yrjö ja Hanna Kodit yrityksenä
Tarjoamme koteja eri elämänvaiheisiin ja –tilanteisiin: asumisoikeusasuntoja kaikenikäisille, vuokra-asuntoja senioreille sekä hoivakotiasuntoja ikääntyneille ja muille erityisryhmille. Kohtuuhintaiset kotimme sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella lähellä luontoa ja palveluita.
Yöhoitaja, Kirkkopiha
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Yrjö ja Hanna Kodit?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.