Palveluvastaava/sairaanhoitaja, Katajakoti
Haemme sairaanhoitajataustaista palveluvastaavaa työskentelemään yhdessä Katajakodin kodin johtajan kanssa ikääntyvien hoivakodille.
Vastaamme yleensä kolmen päivän sisällä
Sairaanhoitaja, haluatko olla mukana rakentamassa alusta asti uutta, lämminhenkistä hoivayhteisöä?
Etsimme uuteen, maaliskuussa avautuvaan hoivakotiin, Katajakotiin, Vihtiin sairaanhoitajataustaista palveluvastaavaa. Oletko sinä valmis ottamaan seuraavan askeleen urallasi ja vaikuttamaan hoitotyön käytäntöihin? Palveluvastaavalla halu kehittää toimintatapoja ja prosesseja on tärkeässä roolissa. Katajakodin palveluvastaavan työnkuva koostuu 50 % hallinnollisista työtehtävistä ja 50 % asukastyöstä.
Katajakodilla uusi työyhteisö pääsee luomaan sujuvaa arkea sekä asukaslähtöistä toimintaa Yrjö ja Hanna Hoivan arvojen mukaisesti yksi kohtaaminen kerrallaan. Pärjätäksesi Katajakodilla tarvitset positiivisen asenteen, lujan ammattitaidon sekä halun suunnistaa organisaatiomme kanssa samaan suuntaan: ihmiset kohdaten, eettisesti toimien ja jatkuvasti kehittyen.
Katajakodilla asuu ympäri vuorokauden hoivaa tarvitsevia ikäihmisiä. Meillä apu ja hoiva löytyvät aina kädenmitan päästä. Lisäksi on tarjolla yhteisöllisen asumisen asuntoja, joissa asutaan itsenäisesti omassa kodissa palvelujen lähellä. Katajakodilla on 50-paikkainen ryhmäkoti ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille ja lisäksi 12 yhteisöllisen asumisen asuntoa ikäihmisille.
Miksi valita meidät työpaikaksi?
🔸 Inspiroiva ja moniammatillinen tiimi
🔸 ePassi Flex -etu 400 €/vuosi liikunta- ja kulttuuripalveluihin
🔸 Kattava perehdytys ja sähköinen oppimisympäristö
Tässä tehtävässä edellytämme sairaanhoitajan korkeakoulututkintoa, kokemus esihenkilötehtävistä tai lähiesihenkilötyön tutkinto katsotaan eduksi. Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa osaamista ikääntyvien hoivatyöstä. Tarkistamme tehtäviin valituilta tartuntatautilakien 48§ ja 55§ mukaiset selvitykset sekä rikosrekisteriotteen. Odotamme sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Kielitaidon tulee olla vähintään B1.1. kielitaitotestin mukainen.
Pyrimme pitämään ensimmäiset haastattelut hakijoiden kanssa TEAMS:lla viikoilla 4 ja 5. Olemme yhteydessä hakijoihin muutaman päivän sisällä hakemuksen jättämisestä.
Palkka määräytyy Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan (G23, taulukkopalkka 2723,92 €/kk - 2969,00 €/kk). Palveluvastaaville maksamme taulukkopalkan lisäksi vastuulisää 150 € kuukaudessa.
Haluatko tietää enemmän? Nea Takala vastaa mielellään kysymyksiisi puhelimitse 0503889580 tai sähköpostilla nea.takala@yhhoiva.fi
Ilmeisesti kiinnostuit? Jätä hakemuksesi 25.1.2026 mennessä. Huomioithan, ettemme tietoturvasyistä käsittele sähköpostihakemuksia.
Toivottavasti tapaamme haastattelussa!
Tutustu Yrjö ja Hanna Hoivan arkeen Facebookissa tai Instagramissa!
Verkkosivuiltamme löydät lisätietoa organisaatiomme laajasta toiminnasta.
- Tehtävä
- Hoivatyö
- Rooli
- Palveluvastaava
- Sijainnit
- Katajakoti, Vihti
Katajakoti, Vihti
Miksi valitset meidät?
-
Saat meiltä ympärillesi arvostavan ja kannustavan työyhteisön sekä huolellisen perehdytyksen. Perehdytämme uudet työntekijät Perehdytyksen portaat -mallin mukaisesti
-
Tuemme ja kannustamme sinua kehittymään ja kouluttautumaan. Tarjoamme vakituiselle henkilöstöllemme käyttöön sähköisen oppimisympäristön, joka sisältää laajasti erilaisia koulutuksia ja kursseja
-
Meillä työskentelet viihtyisissä ja toimivissa työtiloissa
-
Saat mahdollisuuden vaikuttaa työvuoroihin ja joustavan työajan toimistotyössä
-
Palkitsemme tiimejä ja työntekijöitä hyvistä ideoista ja sitoutumisesta
-
Muita henkilöstöetujamme vakituiselle henkilöstöllemme ovat mm. laaja työterveyshuolto, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, virkistyspäivät sekä muistamiset
Mahdollistamme laadukkaan hoitotyön ja paremman arjen
Me Yrjö ja Hanna Hoivalla tahdomme, että arvomme näkyvät ja tuntuvat. Eettisyys, kohtaaminen ja jatkuvuus toteutuvat paitsi asiakkaidemme, myös työntekijöidemme arjessa. Työyhteisössä vaalimme yhteisön hyvinvointia ja työtovereina olemme kaikki yhtä tärkeitä. Haluamme taata työntekijöillemme mahdollisuuden tehdä laadukasta hoitotyötä. Meillä kuunnellaan ja annetaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön paremman arjen saavuttamiseksi sekä itselle että asukkaillemme.
Yrjö ja Hanna Hoiva yrityksenä
Yrjö ja Hanna Hoiva tarjoaa laadukkaita hoiva- ja asumispalveluita ikäihmisille, vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille useilla paikkakunnilla. Meillä asuu noin 900 ihmistä ja työskentelee noin tuhat hoivan ja ohjaamisen ammattilaista.
Yrjö ja Hanna Hoiva sai alkunsa vuonna 2008, kun Yrjö ja Hanna Säätiö erotti rakentamisen ja hoivapalvelut toisistaan. Säätiön tehtäväksi jäi kiinteistöjen rakennuttaminen ja ylläpitäminen sekä kehittämistoiminta. Hoivapalveluiden liiketoiminta kasvoi vuosien varrella, ja vuonna 2025 hoivapalveluiden itsenäisyyttä päätettiin vahvistaa mm. omalla nimellä, logolla ja verkkosivuilla. Säätiön lisäksi omistajiin kuuluu nykyisin yksityishenkilöitä.
Työskenteletkö jo yrityksessä Yrjö ja Hanna Hoiva?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.