Lähihoitaja, Omenatarha kotihoito
Etsimme lähihoitajaa Omenatarhan kotihoitoon osaksi rentoa ja lämmintä tiimiä! Edellytämme vähintään kahden vuoden työkokemusta kotihoidon työstä.
Vastaamme yleensä kolmen päivän sisällä
Hei lähihoitaja, miltä kuulostaisi uusi työ mahtavassa työympäristössä?
Haemme Omenatarhan kotihoidon rentoon ja lämpimään tiimiin lähihoitajaa. Työ on 2-vuorotyötä maanantaista sunnuntaihin ja joustamme työvuorosuunnittelussa tarpeidesi mukaan. Tässä työssä et tarvitse autoa, kaikki kotihoitomme asukkaat asuvat samassa talossa. Työtehtäviin kuuluu esimerkiksi lääkkeiden jako ja asukkaiden avustaminen päivittäisissä asioissa, hygieniassa, ulkoilussa ja erilaisissa asioinneissa. Edellytämme hakijalta kokemusta työskentelystä kotihoidossa.
Omenatarhan palvelutalon yhteisö muodostuu ryhmäkotien asukkaista, kotihoidon piirissä olevista asiakkaista ja talossa asuvista senioreista. Omenatarha sijaitsee kauppakeskus Omenan vieressä Matinkylässä. Tule siis mukaan osaavaan joukkoomme, jossa tärkeää on yhteisen tekemisen ilo ja jokapäiväiset kohtaamiset!
Miksi valita meidät työpaikaksi?
🔸 Inspiroiva ja moniammatillinen tiimi
🔸 ePassi Flex -etu 400 €/vuosi liikunta- ja kulttuuripalveluihin
🔸 Kattava perehdytys ja sähköinen oppimisympäristö
Edellytämme lähihoitajan tutkintoa ja vähintään kahden vuoden työkokemusta kotihoidon työstä. Voimassa oleva lääkehoidon koulutus ja hygieniapassi on tarpeen. Tarkistamme tehtävään valitulta tartuntatautilakien 48§ ja 55§ mukaiset selvitykset sekä rikosrekisteriotteen. Odotamme sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Kotihoidossa kielitaidon tulee olla vähintään B2.2. kielitaitotestin mukainen.
Palkka määräytyy Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan (taulukkopalkka 2449,58 €/kk - 2649,79 €/kk).
Hanna Väisänen vastaa mielellään kysymyksiisi sähköpostilla hanna.vaisanen@yhhoiva.fi
Ilmeisesti kiinnostuit? Jätä hakemuksesi 15.3.2026 mennessä. Huomioithan, ettemme tietoturvasyistä käsittele sähköpostihakemuksia.
Toivottavasti tapaamme haastattelussa!
Tutustu Yrjö ja Hanna Hoivan arkeen Facebookissa tai Instagramissa!
Verkkosivuiltamme löydät lisätietoa organisaatiomme laajasta toiminnasta.
- Tehtävä
- Hoivatyö
- Rooli
- Lähihoitaja
- Sijainnit
- Omenatarha, Espoo
Omenatarha, Espoo
Miksi valitset meidät?
-
Saat meiltä ympärillesi arvostavan ja kannustavan työyhteisön sekä huolellisen perehdytyksen. Perehdytämme uudet työntekijät Perehdytyksen portaat -mallin mukaisesti
-
Tuemme ja kannustamme sinua kehittymään ja kouluttautumaan. Tarjoamme vakituiselle henkilöstöllemme käyttöön sähköisen oppimisympäristön, joka sisältää laajasti erilaisia koulutuksia ja kursseja
-
Meillä työskentelet viihtyisissä ja toimivissa työtiloissa
-
Saat mahdollisuuden vaikuttaa työvuoroihin ja joustavan työajan toimistotyössä
-
Palkitsemme tiimejä ja työntekijöitä hyvistä ideoista ja sitoutumisesta
-
Muita henkilöstöetujamme vakituiselle henkilöstöllemme ovat mm. laaja työterveyshuolto, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, virkistyspäivät sekä muistamiset
Mahdollistamme laadukkaan hoitotyön ja paremman arjen
Me Yrjö ja Hanna Hoivalla tahdomme, että arvomme näkyvät ja tuntuvat. Eettisyys, kohtaaminen ja jatkuvuus toteutuvat paitsi asiakkaidemme, myös työntekijöidemme arjessa. Työyhteisössä vaalimme yhteisön hyvinvointia ja työtovereina olemme kaikki yhtä tärkeitä. Haluamme taata työntekijöillemme mahdollisuuden tehdä laadukasta hoitotyötä. Meillä kuunnellaan ja annetaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön paremman arjen saavuttamiseksi sekä itselle että asukkaillemme.
Yrjö ja Hanna Hoiva yrityksenä
Yrjö ja Hanna Hoiva tarjoaa laadukkaita hoiva- ja asumispalveluita ikäihmisille, vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille useilla paikkakunnilla. Meillä asuu noin 900 ihmistä ja työskentelee noin tuhat hoivan ja ohjaamisen ammattilaista.
Yrjö ja Hanna Hoiva sai alkunsa vuonna 2008, kun Yrjö ja Hanna Säätiö erotti rakentamisen ja hoivapalvelut toisistaan. Säätiön tehtäväksi jäi kiinteistöjen rakennuttaminen ja ylläpitäminen sekä kehittämistoiminta. Hoivapalveluiden liiketoiminta kasvoi vuosien varrella, ja vuonna 2025 hoivapalveluiden itsenäisyyttä päätettiin vahvistaa mm. omalla nimellä, logolla ja verkkosivuilla. Säätiön lisäksi omistajiin kuuluu nykyisin yksityishenkilöitä.